Sirkus

Katsoin jokunen aika sitten norjalaisen animaatioelokuvan Free Jimmy. Siinä venäläinen sirkus saapuu norjalaiseen kaupunkiin. Sirkus on rapistunut, mutta yksi vetonaula heillä on. Se on elefantti-Jimmy. Suloisuus on kaukana, Jimmy on huumeaddikti. Häntä pidetään leppoisena ja tottelevaisena heroiniilla ja pirillä. Myöhemmin elokuvassa Jimmy karkaa sirkuksesta, ja kärsii kamalista vierotusoireista. Kaikessa järkyttävyydessään ja hellyydessään suosittelen katsomaan tämän huumoria kuplivan elokuvan!

Se miksi halusin kertoa tästä Venäjä-blogissani, liittyy tietysti venäläisen sirkuksen ilmiöön ylipäätään. Venäjällä käytännössä jokaisessa suuressa ja keskisuuressa kaupungissa on oma (pysyvä) sirkus. Sirkus on vanha venäläinen tapa, ja se mielletään kulttuuriksi ja taiteeksi siinä missä elokuvateatterit, konsertit tai museotkin. Sirkuksen juuret ovat kiertolaisiksi lähteneissä taiteilijoissa, mutta erityisesti Pietari Suuren aikaan sirkuslaitos sai tuulta siipiensä alle, kun Pietari Suuri tahtoi eurooppalaistamisvimmassaan buustata venäläistä kaupunkikulttuuria.

Toki sirkus nykyisellään houkuttelee katsojikseen erityisesti lapsiperheitä, mutta on venäläisessä sirkuksessa kuulkaas ihmeteltävää myös aikuiselle! Itse kieltäydyin pitkään menemästä sirkukseen Venäjällä. Ensinnäkään se ei tuntunut kovin mielenkiintoiselta, kun olin viimeksi 8-vuotiaana käynyt Suomen sirkuksen teltassa katsomassa kun ponit juoksevat ympyrää, kehkeh! Toiseksi, pelkäsin näkeväni kamalaa eläinten kidutusta. Viime syyskuussa Jaroslavlissa suostuin menemään.

Noh, ennakko-oletuksista jälkimmäinen kävi likipitäen toteen. Venäjä nyt ei todellakaan ole mikään eläinoikeuksien luvattu maa, tiesinhän sen jo ennenkin. Tekee pahaa katsoa kun eläimiä kohdellaan epäarvostavasti ja ihmisen hyötyyn ehdollistaen. Varmasti myös nämä sirkuksen eläimet olivat saaneet nassuunsa pillerin jos toisenkin. Mutta toinen puoli minussa ei haluaisi jättää kokematta, ei aina edes arvojeni vastaisuuksia. Enkä minä ole ennen nähnyt moottoripyörällä ajavaa karhua!

Kuvat kertovat kuitenkin paljon enemmän:

Tämä on kuin suoraan satukirjasta!

Karhu keinui areenan yllä kahden mentorinsa kanssa.

Kuvasarja: aina tempun tehtyään, karhu sai suuhunsa jotain.

Tässä on käärmenainen töissään.

Hoikkia tyttöjä!

Lisäksi venäläisissä sirkuksissa on hämmästyttävän ihmismäistettyjä kissoja ja koiria, merileijonia jne. Olen myös kuullut ohjelmanumerosta, jossa siilejä heitellään!

Kuvista kunnia Aki Aunalalle ja molemmille Mikoille, Nenoselle ja Vuoriolle.

Jospa saisin vielä jotakin kautta tänne sen karhun moottoripyöräilyvideonkin…

Yrityskumppania haetaan!

Перерыв eli tauko suomeksi

Pisin sellainen tämän blogin elon aikana. Opiskelen ahkerasti, ihan totta! Olen vain vähän vaille venäjän kielen ja kulttuurin kandi, eikä suunnattoman pitkään mene maisterin tutkinnon saavuttamiseenkaan. On ollut ilmoilla himo valmistua, ja ryhtyä tekemään hommia yrittäjänä.

Suunnittelin tänään yrittäjyyden luennolla liiketoimintaani. Yritykseen kaipaisin myös toverin tai useamman. Muutamia opiskelututtuja olenkin jo haastatellut mahdollisesta yhteistyöstä. Kuulutan teitä myös täällä blogissa!

Tahdon Venäjän konsultointifirman, joka tarjoaa tulkki- ja käännöspalveluiden ohella asiantuntemusta venäläisestä kulttuurista ja tavoista. Tahdon itse rakentaa luentopaketteja Venäjästä kaikkine komplekseineen yritysten avuksi, sekä järjestää seminaareja venäjän kauppaan liittyen. Lisäksi voisin opettaa venäjän perusteita yrityksissä, jotka suunnittelevat laajentavansa Venäjälle. Käännän tarvittaessa venäjästä suomeksi, mutta myös lyhyitä tekstejä toisinpäin. Minua kiinnostavat myös markkinointi ja yleiset organisatoriset tehtävät.

Tarvitsisin kumppania mm. tulkiksi (vapaamuotoista tulkkausta olen tehnyt kyllä itsekin), kääntäjäksi, markkinointiin ja yleisesti ideoimaan ja rakentamaan (ja hajottamaan) kanssani tästä ideasta jotain vielä parempaa!

Pieniä toimia on liikkeillä jo nyt toiminimiyrittäjänä (muutamia kääntöhommia). Mielelläni myös otan duuneja vastaan, mikäli joku apuja tarvitseva blogiani lukee!

Tässäpä teille kiva kuva näpsäistynä bussin ikkunasta Pietarissa. Kuvaa katsoessa ei voi välttyä kysymykseltä, mitä ihmettä tapahtuu Pietarin liikenteessä?

Sekä venäläistä yritteliäisyyttä Viipurista nukkekauppiaan muodossa!

Isovanhemmat ja henkilökohtainen motivaationi ymmärtää Venäjää

Uudeksi vuodeksi pitää kyllä päästä Venäjälle jonain vuonna. Tämä uusi vuosi menee isovanhempieni luona Sotkamossa, mutta eiköpähän sielläkin jonkinmoisen Venäjä-olon saa viritettyä, kun venäläisiä on Sotkamon kaupoissa ja palveluissa enemmän kuin suomalaisia. Jos oikein ikävä tulee itää, voi aina mennä Vuokattiin ja Katinkultaan. Tänäkin vuonna 10 000 venäläistä on tulossa joulun ja uuden vuoden viettoon 11 000 asukkaan kuntaan. Tästäkään huolimatta Sotkamossa ei voi lukea venäjän kieltä edes lukiossa. Osan teksteistä (ainakin ”Avatkaa kassinne kassalla, kiitos”) ovat silti käännättäneet selvyyden vuoksi.

Ukkini on ihailtava henkilö avoimesta asenteestaan Venäjään, vaikka on luonnollisesti sota-ajan lapsi. Ukkini on Juntusrannalta kotoisin, ja vaikka paikka toimi aikanaan sodan näyttämönä, hän muistaa kaiken kurjan ohella venäläiset sotilaat myös siviileinä. Pieni poika oli osoittanut muukalaisia kohtaan inhimillistä kiinnostusta, ja oppinut sotilailta myös vähäsen venäjän kieltä. Kurjista sotamuistoista huolimatta ukki suhtautuu vanhaan viholliseen edelleen lapsenomaisella kiinnostuksella. Mummun ja ukin naapurissa on lomakiinteistö, joka on välillä vuokralla venäläisillä, ja aina ukki tahtoo mennä puhumaan muutaman osaamansa sanan venäjää uutten naapureiden kanssa. Hän oppii (ja unohtaa) myös kernaasti uusia venäjän sanoja lapsenlapseltaan.

Venäjän opiskelijoissa on sangen usein huomattavissa, että heillä on sukujuuria Venäjällä, ja juuri tämä seikka saa heidät motivoitumaan Venäjästä. Minulla ei ole mitään verikytköksiä Venäjälle, mutta kukaan minun isovanhemmistani ei ole koskaan ollut Venäjä-intressejäni vastaan. On muuten jännittävää silti huomata, että vaikka eläkeläiset matkailevat paljon nykyaikana, Venäjän puolelle eivät ainakaan minun mummuni ja ukkini ole koskaan tulleet menneeksi. Kyllä uskon että vielä minunkin sukupolveni edustajissa on osalla veressään idän uhka. Siksipä toivonkin, että Venäjästä puhuttaisiin enemmän, monipuolisemmin ja rehellisemmin.

Kun itse oleilin ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa Venäjällä, motivaationi opiskeluun horjui. Tämä johtui siitä, että ne perinteiset mielikuvat (”siellä on likaista”, ”asiakaspalvelu on töykeää tai sitä ei ole” jne.), joita Venäjästä suomalaisilla on, eivät olleetkaan tuulesta temmattuja. Itse asiassa monet oletukseni kävivät toteen, vaikka luulin Venäjälle lähtiessäni löytäväni toisenlaisen Venäjän. Yritin hieman pakonomaisesti todistaa oletukseni valheeksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. enkä ole koskaan sen jälkeenkään oppinut pitämään kaikesta Venäjässä.

Pidemmällä aikavälillä Venäjä on kuitenkin kasvattanut minua enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Kuten eräs ystäväni totesi kerran, on paljon helpompi hyväksyä näkemys joka on erilainen, kuin se ettei näkemystä ole ollenkaan. Minä en usko, että erilaisuuden kanssa täytyy olla ristiriidassa. Erilaisuus ei pakota muuttamaan itseä. Venäjässä erityisen mahtavaa onkin se, että se on niin rehellisesti jotain muuta. Se ei anele lupaa olla oma itsensä, mutta toivottaa vieraan tervetulleeksi jos tämä itse on valmis olemaan auki tuulille virrata lävitsensä.

Sydänjuurten juttusia

Venäläisistä opettajista ja kritiikistä

Oman kokemukseni mukaan venäläinen opettaja saattaa sitten toisinaan olla lannistava. Kävin äsken opintojeni saattelemana erään lehtorin vastaanotolla. Joskus aiemmin olisin varmasti alkanut itkemään ja lannistunut hänen suorasta kritiikistään.

Kävin lapsena miltei 10 vuotta venäläisen piano-opettajan tunneilla Oulussa. Luulin aina olevani totaalisen surkea ja Aleksein surkein oppilas kautta aikojen. Kun tunnit olivat ohi, Aleksei kehotti minun juoksemaan kotiin. Luulin, että hän haluaa minusta mahdollisimman nopeaa eroon. Kun aloin myöhemmin Oulun Lyseon lukiossa lukemaan venäjän kieltä, tajusin tämän idiomin toistuvan venäjän kielessä aika usein. “Беги” – “Juokse” sanotaan usein varsinkin lapselle. Ei se mitään pahaa tarkoita. Kyllähän lapsi helpotuksesta leikkeihin juoksee, kun kerta saa luvan aikuiselta!

Olin syksyn 2006 opiskelemassa Tverissä pari sataa kilometriä Moskovasta katsottuna. Meitä oli 12 yhteensä, suomalaisia opiskelijoita. Koska laitoksemme oli Venäjän kieli vieraana kielenä, opettajamme olivat suurin osa tietoisia siitä, etteivät kaikki ulkomaalaiset oppilaat ole tottuneet opettajan olevan yhtä suuri auktoriteetti, kuin mitä venäläisessä koulusysteemissä normaalisti. Kuitenkin yksi viiksiherra toteutti venäläistä pedagogiikkaa parhaimmillaan. Saipa hän ystäväpoloiseni kerran kyynelehtimään, ja lähtemään luokasta ovet paukkuen pois.

Venäläinen koululuokka työntouhussa syksyllä 2006.

Kritiikkiä täytyy kyllä oppia ottamaan Venäjällä. Minulle tämä on tehnyt kyllä paljon hyvääkin. Ei kaikkea aina tarvitse ottaa niin sydänverisesti. Koen Venäjällä oleskelun vahvistaneen minua valtavasti. Kyllähän venäläisssä pikkukaupungissa ulkomaalainen väistämättä erottuu katukuvassa. En enää häiriinny siitä niin kovasti, kun kauniita naisia parveilevilla kaduilla tuijotetaan avoimesti värikästä pukeutumistani, meikittömiä kasvojani, violetteja Hai-kumisaappaita, intianpuuvillahameita ja lyhyttä tukkaani. Muukalaisena oleminen on pidemmän päälle raskasta, mutta se voi olla myös mielettömän antoisaa! Minä olen mielelläni se ulkomaalainen Venäjällä.

Vieraat vaikutteet pelottavat

Perinteisesti ajatellaan suomalaisten olevan ujoja ja jörriköitä. Ainakin Venäjältä palattua suomalaiset tuntuvat asiointitilanteissa mielestäni sangen ystävällisiltä. Minä luulen, että suomalainen ilahtuu pohjimmiltaan myös kun vieras tai ulkomaalainen ottaa kontaktia. Ehkä suomalaiset ovat vain huonoja olemaan itse aloitteen tekijöitä. Suomalainen pelkää osoittavansa huonommuuttaan. Niin myös myös paremmuuttaan! Ei saa olla heikko, mutta ei myöskään retostelija. Minusta vieraaseen kulttuuriin kontaktin ottaminen ei vaadi sitä, että kieltää alkuperänsä ja ylpeytensä siitä. Se kuitenkin vaatii universaalista käsityskykyä siitä, että lähestymistapoja on paljon. Täytyy luopua turvallisuudentunteesta, olla vähemmän affektiivinen. Ja ottaa vähemmän henkilökohtaisesti kaikki maailman murheet!

Eivät vieraat vaikutteet tee meistä vähemmän suomalaisia. Jos niikseen on, ne vain vahvistavat sitä, minkä koemme arvokkaaksi. Moskovan Ulkomaalaisen taiteen museossa liikutuin Akseli Gallen-Kallelan metsämaisemasta niin kovasti, että olisin voinut väittää nurkassa istuvalle eläkeläisikäiselle vahtibabuskalle omistavani sen, jotenkin etäisesti…

Itsenäisyyspäivän vastaanotto Tverin valtiollisessa yliopistossa 6.12.2006. Vieraana arvoisat venäläiset opettajamme.

Karjalanpiirakoita venäläisittäin samaiseen tilaisuuteen leipomassa.