Töissä ajateltua

Kielten puhumisesta

Olen opiskelun ohella työskennellyt välillä Seppälän kirpputorimarketilla, jonne pääsin töihin alunperin oikeastaan venäjän kielen taitoni takia. Kirpputorilla käy yllättäviä määriä venäläisiä sekä pitämässä pöytää että ostaja-asiakkaina. Suuri osa heistä on Jyväskylän pohjoisemmissa lähiöissä asuvia maahanmuuttajia (Pupuhuhta, Kangaslampi ja Kangasvuori), mutta myös Venäjältä tulee ajoittain turisteja ostoksille jopa bussilastillinen!

Tänään pääsin taas hyödyntämään kielitaitoani useamman kuin yhden kerran. Huomattava oli kuitenkin tapahtuma, jossa venäläinen pariskunta tuli infon luukulle kysymään myyntipöydässä olevan tietokoneennäytön toimivuutta. Huomasivat varmaan paidastani, jossa luki tekstiä venäjäksi, että tuo tyttö varmaan puhuu venäjää. Ja venäjäksihän sitä sitten selviteltiin. Piti soittaa näytön omistajalle eli myyntipöydänpitäjälle tiedustellakseen näytön kuntoa. Myyjä sattui olemaan paikalla järjestelemässä pöytäänsä, ja pian saapui luukulle kiinalainen nainen, jonka kanssa puhuin vuorostani englantia. Sovittiin, että näytön saa palauttaa kahden päivän sisällä, jos siinä ilmenisi jotain häikkää. Tämän kaiken käänsin sitten vielä venäjäksi pariskunnalle, ja puhuin välillä suomea kollegani kanssa. Lopuksi kiittelin vielä pöydän pitäjää kiinan kielellä, jota olen vast´ikään alkanut myös opiskella. Tuntui reilulta sanoa myös jotain myyjän kielellä. Oli siinä hässäkkää, mutta hyvä oli mieli kaikilla, kun asia tuli selväksi.

Ei kieli mikään helppo asia ole, ja ymmärrän täysin sen tunteen, miksi kaikki eivät tahdo puhua vierailla kielillä koskaan. 3-luokalla pelkäsin kuollakseni avata suuni englannin tunneilla, kun pelkäsin ääntäväni väärin. Pelkäsin myös joutuvani vaikeisiin tilanteisiin. Kielten puhuminen on sitä, että hyppää tyhjään, ja luottaa turvaverkon ilmestyvän alleen. Sanat ja ilmaisut löytyvät aina jostain, jos niiden vain antaa tulla. Eikä kielissä koskaan tule valmiiksi, eli parempi siis aloittaa puhumaan ihan reilusti keskeneräisenä!

Lahjoista ja lahjonnasta

Yksi herttainen juttu on myös se, että kirpputorilla venäläiset pöydän pitäjät tuovat tilitystoimistoon mukanaan aina lahjoja. Suklaata, kakkuja ja teeleipiä. Kerran sain jopa pussillisen kuorellisia auringonkukansiemeniä! Moni yhdistää lahjomisen venäläisiin hyvin vahvasti, ja se on kyllä aivan elävää elämää edelleen Venäjällä. Kyse ei ole kuitenkaan aina korruptiosta (niin isoon asiaan minä en tahdo edes lähteä puuttumaan). Lahjuksien antamisen historiasta tiedän sen verran, että ennen Pietari Suuren aikaa lahjukset olivat laillisesti osa virkamiesten palkkaa. Eurooppalaistamisvimmassaan Pietari Suuri kuitenkin lopetti tämän käytännön. Perinne jäi kuitenkin elämään osittain. Ehkä edelleen venäläisissä elää sellainen käsitys, että lahjus on jotenkin henkilökohtaisempi osoitus siitä, että arvostaa toisen tekemää työtä, ja tahtoo osoittaa sen jotenkin konkreettisesti.

Minun mielestäni suomalaisen ei tulisi sekoittaa keskenään lahjoja ja lahjontaa. Jokaisen suomalaisen bisnes- tai virkamiehen kuten myös tavallisen vierailijan on hyvä osata lahjojen antamisen taika Venäjälle mennessään. Hyviä lahjoja ovat syötävät asiat kuten suklaa, kakut tai kenties pullo viiniä tai jopa vodkaa (miehelle ja riippuen tilanteesta tietysti). Venäläisillä tuntuu olevan kova arvostus suomalaisia tuotteita kohtaan, joten tuliaiset voi ostaa jo Suomesta. Toki Valiota ja Fazeria saa Euroopan puoleiselta Venäjältä hyvin varustetuista kaupoista aika hyvin paikanpäältäkin, mutta sen varaan en kuitenkaan laskisi. Naisille voi viedä kukkia. Kuitenkin on hyvä muistaa venäläisten olevan kovasti taikauskoisia, ja mm. kukkien määrä on aika tarkka asia.